Suomen Sulkapalloliiton vanhat sivut – uudet löytyvät osoitteesta:www.sulkapallo.fi



Suomen Sulkapalloliiton valmennusjärjestelmä

Suomi tunnetaan sulkapallossa kansainvälisesti maana, josta on aina tullut hyviä yksilöitä. Kärki on ollut terävä, mutta vain muutaman pelaajan varassa. Suomalaisten sulkapalloilijoiden parhaat saavutukset junioriluokissa ovat Pontus Jäntin EM-kulta vuodelta 1987, Ville Långin ja Maria Väisäsen EM-pronssit vuodelta 2003 sekä Kasper Lehikoisen EM-pronssi vuodelta 2009. Suomi saavutti parhaan nuorten EM-joukkuekisasijoituksen vuonna 2003 kisoissa ollen turnauksen neljänneksi paras maa.

Suomen Sulkapalloliiton vuosille 2005–2008 tekemän strategian tavoitteena on ollut maailmanhuipulle vievän valmennusjärjestelmän rakentaminen ja jatkuvan kansainvälisen arvokisamenestyksen saavuttaminen. Loppuvuodesta 2008 alkanut Olympiakomitean vetämä huippu-urheilujärjestelmän kehittämishanke jatkuu aina keväälle 2010, jolloin loppuraportti valmistuu. Raportissa luodaan huippu-urheilustrategiaa pitkälle 2010-luvulle.

Nuorten valmennusjärjestelmä on osa liiton valmennusjärjestelmää ja se pitää sisällään mm. liittoryhmien peruskunto- ja pitkän leirin Pajulahdessa. Tämän lisäksi liittoryhmät leireilevät muutaman kerran myös kilpailukauden aikana. Liittoryhmien leireille kutsuttiin vuosina 2007-2009 myös alueiden parhaat pelaajat, mutta Sulkapalloliiton uudelleen organisoitumisen johdosta alueen pelaajille on tarjottu keväästä 2009 alkaen uutta alueleiritystä, jossa vetäjinä toimivat alueiden Talenttivalmentajat.

Urheilulukioiden ympärille rakentuvat alueelliset harjoittelukeskukset tarjoavat pelaajille laadukasta valmennusta viikoittain. Ne muodostavatkin oleellisen osan nuorten valmennusjärjestelmää. Näitä urheilulukioita ovat Sammon lukio Tampereella, Aurajoen lukio Turussa ja Mäkelänrinteen lukio Helsingissä. Pääkaupunkiseudun harjoittelukeskuksessa on syksystä 2008 lähtien järjestetty viikoittaiset harjoitukset 15–17-vuotiaiden ikäluokkien parhaille junioreille. He harjoittelevat liittojohtoisesti Ruskeasuolla. 

Maamme parhaat aikuiset ja juniorit kuuluvat aikuisten maajoukkuerinkiin (Tehoryhmä), joka harjoittelee ja leireilee pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudun harjoittelukeskus kuuluu pääkaupunkiseudun urheiluakatemiaan. Urhean tavoitteena on auttaa huippu-urheiluun tähtäävän harjoittelun ja opiskelun yhdistämistä. Tämän lisäksi Urhea tarjoaa akatemia-statuksen omaaville urheilijoille mm. lääkäri- ja fysioterapiapalveluja. (Linkki: Urhean kotisivut)

Lajikoulutuksen suurin urakka viime vuosina oli valmentajien täydennyskoulutus (Fast Track). Vajaat 20 henkilöä valmistui  koulutuksesta liiton Talenttivalmentajiksi. He tuovat jatkossa osaamistaan seuroille ja alueille. Koulutuksen materiaalia käytetään parhaillaan uudistettavassa ohjaaja- ja valmennuskoulutuksessa.

Huomionarvoista on, että liittojohtoisen valmennuksen vaikutus yksittäiseen pelaajaan vaihtelee. Esimerkiksi 13–15-vuotiaiden junioreiden harjoittelusta liiton järjestämä toiminta kattaa vain noin 10–15 prosenttia nuorten harjoittelusta. Tämän vuoksi onkin erityisen tärkeää muistaa, että suurin työ tehdään edelleen ja tulevaisuudessa seuroissa.

Sulkapalloliiton keskeisenä tavoitteena nuorten puolella on huippusulkapalloiluun tähtäävän toiminnan aloitusiän alentaminen ja huippujen päivittäisvalmennuksen laadun varmistaminen. Tämä vaatii lisää osaavia ja ammattimaisesti toimivia valmentajia. Euroopan juniorisulkapalloilun taso on selkeästi leveämpi kuin aikaisemmin. Yksilöiden taso ei ole välttämättä noussut, mutta uusia maita ja näin ollen määrällisesti enemmän pelaajia on mukana taistelemassa menestyksestä. Tämä on kova haaste suomalaiselle sulkapalloilulle. Ainoa keino pysyä kehityksessä mukana on olla siellä missä tapahtuu aikaisemmin kuin tähän mennessä. Tarvitaan siis lisää kansainvälistä kokemusta yhä nuorempana päästäksemme osaksi eurooppalaista sulkapalloperhettä. Suomen Sulkapalloliitto tukee nuorten kansainvälistä kilpailemista mm. koordinoimalla matkan järjestelyä ja osallistumalla valmentajan kuluihin.

V-M Melleri
Nuorten olympiavalmentaja
Suomen Sulkapalloliitto