Suomen Sulkapalloliiton vanhat sivut – uudet löytyvät osoitteesta:www.sulkapallo.fi

[ vanhempi uutinen ] [ uudempi uutinen ]



Viikonloppuna Vantaan Rajakylässä pelatussa sulkapallon eliittiturnauksessa järjestävä seura Östersundom IF jätti vieraille vain murusia kotiinviemisiksi.

Miesten kaksinpeli

Miesten kaksinpelin finaalissa kohtasivat ÖIF:n Ville Lång ja Viron Raul Must. Kaksikko tuntee toisensa erittäin hyvin, sillä Raul on ollut tuttu vieras ÖIF:n kotihallissa Campossa läpi nuoruutensa. Ennen tätä kohtaamista Raul oli vienyt nimiinsä viimeiset kohtaamiset, joista ehkä parhaiten muistetaan Suomen kv. mestaruusturnauksen, Finnish Open Internationalin, loppuottelu viime huhtikuussa.

Tällä kertaa Ville ei antanut Raulille mahdollisuuksia, vaan korjasi voiton kotiin puolessa tunnissa selkein 21-10, 21-16 numeroin.

"Tänään Ville oli selkeästi parempi. Tiedän kyllä, miten häntä vastaan pitää pelata, mutta reilun viikon sairastelun jäljiltä en pystynyt pelaamaan riittävän pitkiä palloja", kertoi Raul ottelun jälkeen.

"Ihan kivasti meni, ja lyönnitkin kulkivat hyvin", Ville puolestaan naureskeli. "Sen myönnän, että tällä tempolla ja näin aktiivisesti pelatessa alkaa väsähtämään, varsinkin jos vastassa on joku, joka palauttaa palloja vielä Rauliakin paremmin. Suomalaisia vastaan pelatessa tähän vauhtiin ei ylletä millään. Periaatteessa mitään fyysistä treeniä siihen tottumiseen ei minusta tarvita, vaan pelkästään sitä, että tällä vauhdilla pelattaisiin päivittäin."Ratkaisuakin tähän ongelmaan hän on jo miettinyt: "Ruotsiin menoa tässä viritellään. Mitään ei olla vielä kuitenkaan lyöty vielä lukkoon."

Naisten kaksinpeli

Myös naisten kaksinpelissä nähtiin Suomi-Viro-maaottelu, kun Airi Mikkelä kohtasi Karoliine Hõimin. Molemmat naiset pelasivat kuitenkin kotihallissaan, sillä Karoliine on jo useamman vuoden ajan harjoitellut ÖIF:ssä ja edustanut seuraa. Vaikka harjoituksissa voitot menevätkin ristiin, on Karoliine toistaiseksi pitänyt nuoremman Airin vielä kilpailutilanteissa aisoissa.

Tälläkin kertaa ottelu oli hyvin tasainen. Ensimmäisessä erässä Airin kuitenkin onnistui kiriä muutaman pisteen johtoon, mikä riitti erävoittoon numeroin 21-18. Toisessa erässä sama tahti jatkui, ja Airi pääsi yrittämään ottelun katkaisua usean ottelupallon turvin. Piste kerallaan Karoliine kuitenkin kiri lähemmäksi, kunnes viimein Airi sai ottelun katkaistua lukemin 21-19.

Ottelun jälkeen yhtä hymyä ollut Airi kertaili: "Ihan hyvin meni, tämä oli eka voitto 'Liinestä'. Lyönnit kulkivat hyvin, varsinkin painavat taakse. Nyt on kyllä hyvä mieli!"

Miesten nelinpeli

Miesten nelinpelissä öiffiläisiä haastoivat tällä kertaa suomalaiset - ÖIF:n hallitsevat nelinpelin suomenmestarit Ville Lång ja Mikko Vikman saivat vastaansa helsinkiläistä HBC:tä edustavan Jesper von Hertzenin ja espoolaista ESB:tä edustavan Tuomas Palmqvistin. Odotetusti Ville ja Mikko nappasivat voiton tuloksella 21-15, 21-15.

"Mikäs siinä, kivaa oli", Mikko jutusteli pelin jälkeen. "Me vain pelattiin vähän paremmin ja nopeammin kuin kaverit."

Naisten nelinpeli

Myös naisten nelinpelissä jatkettiin jo tutulla "ÖIF vastaan muu maailma" -kaavalla. Öiffiläisiä Karoliine Hõimiä ja Sanni Rautalaa asettuvat haastamaan venäläiset Irina Khlebkoja Natalia Rogova. Karoliine ja Sanni eivät rikkoneet kaavaa, vaan passittivat venäläiset kotimatkalle tappio niskassaan. Voittonumerot kirjattiin 21-18, 21-18.

Sanni kertoo: "Peruspelillä irtosi tämä voitto, ja on tietysti hieno juttu, että se peruspeli on saatu näin korkealle tasolle. Kotihallissa ja -kisoissa on aina tietysti ekstrakiva voittaa!"

Sekanelinpeli

Sekanelinpelissä nähtiin ÖIF:n jäsentenvälinen, sillä odotettujen finalistien Långin ja Hõimin vastustajiksi loppuotteluun tiensä raivasivat juniorien EM-kisoihin valmistautuvat Airi Mikkelä, 17, ja Joonas Korhonen, 16. Molemmat pelaasivat todellakin kotihallissaan, sillä kummankin perhe asuu Rajakylässä vain muutaman sadan metrin päässä halilta.

Alussa juniorit karkasivat 9-4-johtoon, mutta sen jälkeen Ville ja Karoliine ottivat ohjat haltuunsa, eikä voittajista jäänyt epäselvyyttä: voitto Villelle ja Karoliinelle 21-14, 21-17.

Pelin jälkeen Joonas kertoili kuulumisia: "Hyvältä maistuu pelaaminen tällä hetkellä. Nelinpeleihin tuli paljon lisäpotkua Budi Santoson johdolla ennen joulua pidetyltä maajoukkueleiriltä, jossa keskityttiin nimenomaan nelureihin."

Jättikilpailu

Valioluokan lisäksi kilpailussa pelattiin myös alemmissa A-, B- ja C-luokissa. Kaiken kaikkiaan mukana oli Suomesta, Virosta ja Venäjältä 281 pelaajaa, jotka pelasivat viikonlopun aikana yhteensä 380 ottelua.

Kilpailun johtaja Ilkka Hellgren myhäili viimeisenkin pelin päätyttyä tyytyväisenä: "Kilpailut sujuivat oikein mukavasti - pelit pysyivät hyvin aikataulussa ja pelaajatkin olivat liikkeellä hyvässä urheiluhengessä. Suuri kiitos kaikille seuran vapaaehtoisille, joita ilman kisaa ei voitaisi järjestää!"

Li-Ning Vantaan Eliitti 8.-9.1.2011
Järjestäjä Östersundom IF

Valioluokan lopputulokset


Miesten kaksinpeli
Välierät:
  Ville Lång, ÖIF, Vantaa - Kasper Lehikoinen, BC Blue, Espoo 21-14, 21-12
  Raul Must, Viro - Aki Kananen TS, Espoo 21-15, 21-14
Loppuottelu:
  Ville Lång, ÖIF - Raul Must, Viro 21-10, 21-16

Naisten kaksinpeli
Välierät:
  Karoliine Hõim, ÖIF - Saara Hynninen, HBC, Helsinki 21-15, 21-13
  Airi Mikkelä, ÖIF - Jenny Nyström, HBC, Helsinki 21-17, 13-21, 21-14
Loppuottelu:
  Airi Mikkelä, ÖIF - Karoliine Hõim, ÖIF 21-18, 21-19

Miesten nelinpeli
Välierät:
  Jesper von Hertzen, HBC/Tuomas Palmqvist, ESB, Espoo - Joonas Korhonen, ÖIF/Oskari Saarinen ESB 18-21, 21-14, 21-10
  Ville Lång/Mikko Vikman ÖIF - Kalle Koljonen, ÖIF/Lauri Nuorteva, HBC luovutus
Loppuottelu:
  Lång/Vikman ÖIF - von Hertzen HBC/Palmqvist ESB 21-15, 21-15

Naisten nelinpeli
Välierät:
  Karoliine Hõim/Sanni Rautala ÖIF - Saara Hynninen HBC/Leena Löytömäki TS 21-18, 22-20
  Irina Khlebko/Natalia Rogova Venäjä - Sofie Alm/Jenny Nyström HBC 21-17, 21-18
Loppuottelu:
  Hõim/Rautala ÖIF - Khlebko/Rogova Venäjä 21-18, 21-18

Sekanelinpeli
Välierät:
  Ville Lång/Karoliine Hõim ÖIF - Anton Kaisti/Jenny Nyström HBC 21-15, 21-13
  Joonas Korhonen/Airi Mikkelä ÖIF - Jesper von Hertzen HBC/Leena Löytömäki TS 21-15, 20-22, 21-13
Loppuottelu:
  Lång/Hõim ÖIF - Korhonen/Mikkelä ÖIF 21-14, 21-17
Kaikki tulokset: tournamentsoftware.com

Kuvia palkintojenjaoista: kilpailun kotisivu

Antti Rajasärkkä