Suomen Sulkapalloliiton vanhat sivut – uudet löytyvät osoitteesta:www.sulkapallo.fi

[ vanhempi uutinen ] [ uudempi uutinen ]



Suurin osa Suomen joukkueesta kuvassa  Kuvat: Stefan Packalén

Seniorien maailmanmestaruuskilpailut 20.-26.9.2015 Helsingborg, Ruotsi
Jutut on kirjoittanut Suomen joukkueen johtaja: Stefan Packalén

Kolmas päivä seniorien MM-kisoissa täytti odotuksia 

Kolmas päivä täytti juuri ne odotukset mitä pitikin. Heikki Väisänen jatkoi samaa menoa eli tuli rutiinivoitto, vaikka hän itse ei ollut peliin tyytyväinen. Huomenna keskiviikkona vastustaja kuitenkin kovenee, joten katsotaan huomenna. Jyri Aalto oli taas saanut jalan revähdykseen hoitoa ja hyvät teippaukset ja hoiti ottelunsa myös rutiinilla. Koljosella oli kevyempi vastustaja, joten hyvä harjoitusta seuraavaan otteluun. Sekä Tarmo Martikainen, Tapio Vailahti ja Teppo Smolander pelasivat hyvän kaksinpelin, mutta se ei tällä kertaa riittänyt voittoon. Carl-Johan Nybergh hallitsi oman ottelu vakaalla kokemuksella. Pieni huomautus hänelle kuitenkin tuli katsomolta, että ennen syöttöä hän heilutti takapuoltansa, mikä nauratti katsojia. Oma kertomus oli, että hän oli harjoitellut tuon liikkeen.

Tuomo Tennilä, joka on ensikertalainen MM-kisoissa, voitti peruspelillä ja jos jatkaa samalla tyylillä, niin miksi ei voisi tavoitella myös mitalia. Vielä pitää mainita nelipeliparit Auno Tolonen/Pasi Salhoja, jotka upealla pelillä ottivat voiton, kun vastaavasti Jyri Aalto/Jari Eriksson hävisivät ensimmäisen kerran seniori kisoissa.

Meinasi naiset unohtua, niin kuin usein, mutta hekin suorittivat osuutensa mallikkaasti Sirpa Korkiakoski ja Paula Petäys voittivat ottelunsa kotiin.

Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, niin olosuhteet täällä eivät vastaa MM-kisojen vaatimuksia. Varsinkin Idrotthusen-hallissa kävi aikamoinen viima, joka selvästi vaikutti pelitasoon. Juttelin kisajärjestäjän kanssa, jotka olivat tietoisia ongelmasta ja vastaus oli, että he eivät voi sillä mitään. Mutta kas kummaa, tänään kaikki puhaltimet olivat suljettu ja olosuhteet normaalit. Kyllä oma kattila kävi vähän kuumana, että miten näin kävikään. Toiset kärsii, toiset ei, jolloin tämä ei ole MM-kisatason hoitamista. 

Suomalaisten otteluaikataulu ja tulokset

Toinen päivä seniorien MM-kisoissa - revähdyksestä huolimatta voittoon

Toinen päivä ja odotukset olivat tietysti korkeat. Vielä oli näitä ensimmäisiä otteluita. Aamu lähti käyntiin hyvällä sykkeellä ja nuoremmat seniorit pistivät heti tulemaan ja tunnelma oli korkealla. Mikä oli laji? Kyllä vaan kaksinpeli, jossa voitot tulivat.

Heikki Väisänen pehmeällä askeleella ja tarkoilla lyönneillä masensi vastustajansa totaalisesti. Odotukset olivat korkealla kun Jyri Aallolla oli ensimmäinen kaksinpeli, sillä onhan hän mitaliehdokas. Kaikki näytti alussa hyvältä, mutta sitten jotain tapahtui ja Aalto meni tuomarille ilmoittamaan, että peli jää tähän. Hänellä oli joku revähtymä jalassa. Tuomari varmasti ilmoitti, että jos annat WO:n (luovutusvoiton), niin kaikki muutkin pelit jää väliin, myös nelinpeli. Ottelua jatkettiin puoli vauhdilla yksi askel oikealle ja toinen vasemmalle ja hoituu se niinkin kotiin. Toivottavasti vamma ei ole paha, että Aalto voi jatkaa huomenna. Muiden voitot näkyvät netissä ja heidän menestyminen otetaan käsittelyyn, kun kilpailu tiivistyy.

Tällä kertaa ei näiden iäkkäämpien senioreiden, jotka aikaisemmin piti lippua korkealla, menestymisestä ole paljon kirjoittamista. Yhtenä mainintana Ann-Louise Wiklund, joka taisteli sekarissa voiton mutta se oli ainoa.

Ongelma on nelinpelit ja sekanelipelit, joissa tulivat tappiot. Mutta ei se kuitenkaan niin huonolta näytä, sillä ero on erittäin pieni ja taso samaa luokkaa kuin muilla, mutta ne viimeiset pisteet jäivät puuttumaan. Tarvitaan enemmän kovia otteluita ja kansainvälisiä kokemuksia.

Päivän saldo on hyvä. Ollaan hyvin lähellä kansanvälistä tasoa. 

Suomalaisten otteluaikataulu ja tulokset

Ensimmäinen päivä Seniori MM-kisoissa

Sunnuntaiaamu alkoi kovalla ukkosmyrskyllä juuri silloin, kun käveltiin halliin ja kastelu oli täydellinen. Kisa pelataan kahdessa eri hallissa. Nuoremmat +35-+50 Arenassa, jossa on yhdeksän kenttää ja muut (+55-+70) eri hallissa, jossa on viisi kenttää. Hallien välissä on käytävä, joten ei tarvitse mennä ulos. Tämä ei ole ihan hyvä ratkaisu, koska piti koko ajan mennä edestakaisin ja määritellä mikä on se matsi mitä pitää katsoa. Tulipa ainakin kuntoilua, sillä noin 25000 askelta näytti askelmittari. Tunnelma päähallissa oli hyvä, mutta tämä vanhempi puoli ei vielä ollut saanut nostetta tarpeeksi. Ehkäpä myöhemmin.

Suomalaisilla oli päivän aikana 30 peliä ja ihan mukavasti tuli voittoja. Nuoret naiset olivat loistokunnossa ja pelasivat todella hyviä nelinpeli- ja sekanelinpeliotteluita, puhumattakaan miehistä. En käy läpi kaikkien otteluiden tuloksia, sillä ne näkyvät netissä, mutta tässä kuitenkin muutama peli avattuna: Ensikertalainen Antti Koljonen pelasi jännitysottelun sijoitettua ranskalaista vastaan ja oli jo lähellä häviötä, mutta taisteli voiton kotiin. Iiro Kokko on myös ensimmäistä kertaa mukana seniorien MM-kisoissa, mutta hänellä oli vastassa huonompi vastustaja tai sitten hänen pelinsä oli niin hyvää, että voitto tuli selkeällä pistevoitolla. Jyri Aalto ja Jari Eriksson hoiti nelipelihomman rutiinilla kotiin.

Arena-halli todettiin ihan hyväksi ja hommat toimi. Sitten käydään toisessa hallissa, jossa vanhemmat seniorit pelasivat. Siellä tuli paljon moitteita siitä, että oli aika tuulista. Hyvänä esimerkkinä Tuomo Tennilä ensikertalaisena totesi, että ei ole koskaan pelannut näin vaikeassa olosuhteessa ja välillä pallo ihan pysähtyi, mutta onneksi voitto tuli kotiin. Sunnuntailta pitää myös mainita Kari Karlsson, jota oli vastassa kanadalainen Knott, joka on entinen seniori MM-mestari. Kari rokotti peräksi antamattomalla asenteella ja vielä päätti ottelun verkkorullarilla.

Yhteenveto päivästä: Taso on noussut seniori MM-kisoissa, mutta voi hyvällä mielellä sanoa, että niin on myös Suomessa. Pitää olla todella tyytyväinen päivä saldoon.

Suomalaisten otteluohjelma- ja aikataulut
Tietoa seniori MM-kisasta

Kisojen sivut: seniorbadminton2015.com