Suomen Sulkapalloliiton vanhat sivut – uudet löytyvät osoitteesta:www.sulkapallo.fi

[ vanhempi uutinen ] [ uudempi uutinen ]



Valtteri Nieminen toiselle kierrokselle Junnu MM-kisojen avauspäivänä.
Valtterin vastus oli Armenian Edgar Nazaretyan.

Hyvin meni. Piti vain muistaa lyödä palloa alaspäin


Seuraava vastus on intialainen Aditya Joshi, 9/16 sijoitettu.

Lähden pelaamaan ennakkoluulottomasti. En sää hätiköidä lyönneissä tai pelin aikana vaan yritän pelata keskittyneesti”.

Muut suomalaiset esittivät hyviä otteita ja kaksinpeleissä nähtiin selkeitä parannuksia joukkuekisan otteluihin. Anna ja Viola taistelivat ottelunsa läpi itseluottamusta täynnä. Iikka pelasi toistaiseksi kilpailujen parasta peliään, vaikka vastustaja Taiwanin Chia Hung Lu ottelun lopulta voittikin. Maria Mattila pääsi vihdoin aloittamaan kisaurakkansa viikon valmistelujen jälkeen. Nelinpeleissä mahdollisuudet voittoon oli molemmilla pareilla, mutta kaksinpelien hyvä vire ei seurannut Suomea tällä kertaa. Niukat tappiot molemmissa naisten peleissä.







Ottelut jatkuvat keskiviikkona sekanelinpeleillä ja miesten nelinpelillä, suomalaisista kentällä Arto Lahtinen/Linnea Vainula, Valtteri Nieminen/Anna Paavola sekä Iikka Heino/Mathilda Lindholm. Nelinpelissä aloittavat Antti Klutas/Valtteri Nieminen.